Sosiaali- ja terveysministeriö 2.12.2015 Esimiesten osaaminen ja myönteiset asenteet ovat merkittävä tuki osatyökykyisten työssä jatkamiselle tai työllistymiselle. Esimiesten olisikin saatava riittävästi tietoa osatyökykyisyydestä, työpaikan omista keinoista ja tarjolla olevista palveluista. Työpaikan taloudelliset tunnusluvut ja tapausesimerkit osoittavat, että työkykyä tukevat ratkaisut ovat kannattavia. Työpaikoilla on kehitetty kymmeniä uusia ratkaisuja, jotka pitää saada myös muiden työpaikkojen käyttöön. Myös osatyökykyistä palvelevat ammattilaiset tarvitsevat… Read more »
Yrittäjien hyvinvointikilta -toimintamalli on saanut ensimmäisen HYVÄ TYÖ -tunnustuspalkinnon. Palkinto jaettiin Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen järjestämillä Työelämän tutkimuspäivillä perjantaina. Yrittäjien hyvinvointikilta -mallin ovat kehittäneet Suomen Mielenterveysseura ja Suomen Yrittäjät ja rahoittajana on toiminut Raha-automaattiyhdistys. Palkinnon vastaanotti projektipäällikkö Tiina Lumijärvi Suomen Mielenterveysseurasta. Yrittäjien hyvinvointikilta -toiminta on ennaltaehkäisevää työsuojelua ja tukee yrittäjien hyvinvointia koulutuksen, vertaisryhmätoiminnan ja yhteistyön keinoin. Hyvinvointikillan tarjoaman tuen hyödyntäminen… Read more »
Tällä otsikolla kirjan kirjoittanut Matti Alahuhta on Suomen menestyneimpiä ja arvostetuimpia yritysjohtajia. Ennen Koneen toimitusjohtajuutta (2005-) hän oli mm. Nokian Dream Teamin jäsen. Kirjan julkaisutilaisuudessa 6.10. 2015 Alahuhta korosti ihmisten merkityksen yrityksen suurimpana voimavarana. – Jos te tai kirjan lukijat muistatte tästä kirjasta vain yhden asian, toivon että se liittyisi ihmisten kehittämisen tärkeyteen, hän sanoi. Alahuhdan mukaan ihmisten kehittäminen on erityisen tärkeää… Read more »